Muuviis 1; Tartunta-Contagion (2011)

marraskuu 10th, 2011

Terve!

Lähin ystäväpiirini tietää kiinnostukseni elokuviin sekä kaikkeen leffamaailmaan liittyvään. Katselen vuodessa huikeita määriä elokuvia ja päätinkin juuri äsken Plevnasta tultuani alkaa kirjoittelemaan hieman omia mietteitäni ja arvioitani elokuvista. Nämä mielipiteet ovat täysin omiani, enkä paljasta elokuvista mitään spoileriksi viittaavaakaan. Tänään kävin katsomassa elokuvan :

Tartunta – Contagion

Ennen elokuvaa minulla ei oikein ollut muuta käsitystä tästä filmistä, paitsi trailerein nähtyäni tiesin pääosissa olevan mm. Matt Damon sekä Laurence Fishburne. Ja huhhuh eipä jäänyt näyttelijät siihen. Muissa rooleissa oli mm; (ja painotan noita kahta M-kirjainta…) Kate Winslet, Gwyneth Paltrow, Jude Law, Marion Cotillard etc. Elokuva ei hirveästi sytyttänyt; tempo oli hieman liian hidas vaikka aineksia oli paljon kovempaan menoon. Enkä tuolla tarkoita että elokuvassa olisi pitänyt olla enemmän toimintaa, vaan ylipäätänsä jotain. Toinen hieman häiritsevä tekijä oli juonikuvioiden määrä, nopean laskutoimituksen tehtyäni tulin tulokseen, että elokuvassa on ainakin kuusi eri juonikuviota, jotka risteävät toistensa kanssa hyvin vähän jos ollenkaan. Tuntuu kuin elokuvan tekijät olisivat haalineet paljon huippunimiä ja koittaneet keksiä jokaiselle jotain pääosaan viittaavaa elokuvasta. Elokuvan ohjaajana hääri Steven Soderbergh, joten ei tullut yllätyksenä huippunimien määrä. Hänen ohjaustöihin kuuluu mm. Ocean’s Eleven-trilogia, jonka jokaisessa raidassa osissa oli lukuisia huippunimiä.
Elokuva ei ollut oikein minun makuuni, hieman liian hidastempoinen, kun rahkeet olisivat riittäneet paljon muuhun.

2/5

Naurua ja pommeja ja kaikkea siltä väliltä…

kesäkuu 20th, 2011

Hei sun heiluvilles! Tämäkin sivusto on ollut jo kokonaisen vuoden pystyssä, enkä ole saanut tänne kirjoitutettua kuin muutaman blogipäivityksen… Noh tuskinpa näitä monikaan lukee, että niin. Syksyn line-upit naurupommin osalta on laadittu, MC:t vain puuttuu mutta onneksi minulla on kourallinen taistelijoita tarttumaan mikin ääreen, kunhan vain lähempänä ja tarkemmin sovin heidän kanssaan siitä… Illat ovat menneet hyvin ja syksylle onkin viiden illan sijasta siunaantunut kymmenen naurupommi-iltaa! Ensimmäinen klubi pamahtaa käyntiin 31.8, itse toimin seremoniamestarina ja illan esiintyjinä ovat Mika Eirtovaara sekä Pekka Jalava. Ei kai tässä muuta, koitan metsästää itselleni muita keikkoja samaan syssyyn ja toivottavasti kirjoittelen näitä kirjoituksia hieman useamminkin, ties vaikka joku muukin tänne eksyisi kuin minä itse.

Kaikella Rakkaudella;

Olli.

Matkailu avartaa ja kävellen olisit jo perillä…

tammikuu 6th, 2011

Hieman hintavampi matka…

Olin lähdössä toista kertaa elämässäni Savonlinnaan. Ensimmäinen kerta oli joskus 10-15 vuotta sitten perheen kanssa kun olimme viikon Sulkavalla jossain lomakeskuksessa ja yhtenä päivänä ajoimme Savonlinnaan tekemään ne kaksi asiaa mitä kaikki turistit siellä tekevät. Kävimme Olavinlinnassa ja söimme lörtsyjä torilla. Nyt en tehnyt kumpaakaan. Junani lähtöaika oli 9.02, saavuin Tampereen rautatieasemalle hieman ennen yhdeksää, huomatakseni että lähes yksikään juna ei ollut liikkunut mistään mihinkään Oulunkylässä olevan vaihdevian vuoksi. Junan saapumisaika myöhästyi vain vartilla, lähtöaika puolella tunnilla. Junassa konduktööri ilmoitti että en ehdi vaihtoyhteyteen vaan VR kustantaa minulle taksin Tikkurilasta eteenpäin. yli viisi tuntia taksissa istumista Savonlinnaan asti VR:n laskuun! Mukava kuski, läppäri jossa paljon simpsoneita ja hyvä kirja auttoi puuduttavassa matkassa. Hotellille pääsin kaksi tuntia aikataulusta jäljessä, ei se kuinkaan kun aikaa oli vielä melkein kolme tuntia ennen keikkaa. Pienet unet, yksi battery-tölkki ja kuuma suihku saivat väsyneen mielen taas oikeille raiteille. Kirjoitin settilistan huoneessa ja kohta minua tultiinkin jo hakemaan keikkapaikalle. Kyseessä oli Gaala-ilta, tanssiaisteemalla. Porukalla oli parhaimmat päällä, itse laitoin Koskenkorva-T-paidan sekä Jägermeister-fleecen… Keikka meni hyvin, äänentoisto sai mut kuullostamaan joltain Ukko Ylijumalalta ja porukka tykkäs. Niin minäkin. Hotellille snägärin kautta, unta kaaliin ja aurinkoisessa säässä takaisin Tampereelle. Ja junatkin kulkee oikein mallikkaasti.

-Olli-

P.S. Sain taksikuskilta kuitin muistoksi, loppusumma 590.90€ Kehystän sen kun vaan ehdin.

Näin ne suunnitelmat muuttuu!

syyskuu 19th, 2010

Tänä viikonloppuna esiinnyin Oulun Ookko nää nauranu-klubilla Pohjankartanon salissa kahdesti perjantaina. Koskaan en ole näillä leveysasteilla liikkunut joten suunnitelmani oli seuraava: Lauantain olisin tutustunut tuohon hienoon kaupunkiin, jossa en koskaan ole käynyt. Miten kävi? ei sinne päinkään! Kuudelta oli ensimmäinen keikka, kokoonpanoon kuului minun lisäkseni Zaani, Rami Valli(btw sen skoda kulkee ihan pirun lujaa…), Ari-Matti Rytilahti, joka veti elämänsä neljännen ja viidennen keikan sinä iltana Pohjankartanossa sekä Niko Kivelä. Minä astuin ensimmäisenä lavalle Zaanin lämmitettyä yleisön valmiiksi, keikka meni ihan jees, en oikein ollut tottunut noin suureen saliin (joku 500 paikkaa) joten muutamat jutut meni aivan liian nopealla temmolla tuollaiselle massalle, kuitenkin keikka meni hyvin, paremmin kuin odotin(pelkäsin). Keikan jälkeen takahuoneeseen päästyäni Niko, johon olin tutustunut n. puoli tuntia aiemmin kysyi mitä tekisin lauantaina, sanoin kierteleväni Oulua johon hän totesi hyvin suoraan: “Tuu Lahteen, teatteri vanhaan jukoon” Ja minähän suostuin! Illan toinen veto meni aivan nappiin kaikkien osalta, aivan mahtisuoritus. Lauantai-aamuna 6.45 lähti juna Oulusta Helsinkiin, josta matka jatkui parin tunnin hapenvetämisen jälkeen autolla Nikon ja Teemu Vesterisen kanssa Lahteen, matkalla Niko sanoi mun olevan illan viimeinen esiintyjä ja enhän uskonut. virhe. Teemu aloitti ja lähti heti takas hesaan toiselle keikalle, tauon jälkeen Niko lietsoi yleisön mahtavaan hurmioon, veti settinsä ja pyysi minut lavalle. Yleisö oli tulessa, paikka oli mahtava ja keikan jälkeen Niko laittoi tien päältä viestin: “hyvä Olli! Sait kehuja.” Ei voi muuta sanoa kuin että on se Niko kyllä hieno mies.

-Olli-

P.S. Ostakaa Total Comedy-DVD:itä, niitä saa Prismoista.